Padelin säännöt

Yleistä padelin säännöistä

Virallinen padel-ottelu pelataan aina nelinpelinä, kaksi paria vastakkain eli ns. 2 + 2 muodossa. Padelia voi myös pelata harjoitusmuodossa mainiosti 1 vs 1-tyylisesti. Harjoitusmuotoa pelataan yleensä ristiruutuun. 

Syöttö

Syöttövuoron aloittaja voidaan määritellä aloituspallolla, mailalla tai arvonnalla. 

Aloituspallossa jokainen pelaaja koskee palloon kerran. Jokaisen pelaajan on koskettava palloon ja saatava onnistunut lyönti verkon yli. Kun kaikki ovat siinä onnistuneet, ns. aloituspiste alkaa. Tämän pallon voittaja saa määrittää sekä kenttäpuoliskot että syöttövuoron.

Syöttö tapahtuu aina ristiruutuun. Ensimmäinen syöttö tapahtuu oikeanpuoleisesta eli A-ruudusta (ykkösruudusta). Toinen syöttö syötetään B-ruudusta (kakkosruudusta) ja syöttöruutua vaihdetaan vuorotellen pisteen päätyttyä. Syöttö tapahtuu alakautta, lyöntiosuman tulee olla vyötärön alapuolelta. Pallon annetaan pompata syöttöviivan takana ennen lyöntiä. Syötön aikana ei saa kävellä tai hyppiä ja vähintään toisen jalan on oltava maassa. Jalkojen on oltava syöttöviivan takana. Pienet syötönaikaiset, syöttöön vaikuttamattomat jalkaliikkeet ovat hyväksyttyjä.

Syötössä pallon on pompattava vastustajan puolelle ristikkäiseen ruutuun, jonka jälkeen se saa osua verkkoseinää lukuunottamatta mihin vain. Syöttö ei voi olla liian lyhyt eli pallon ei tarvitse pompata ulos ruudusta. Syötön osuttua ruutuun peli on käynnissä ja pelialueena toimii koko kenttä.

Syötön on annettava pompata ruudussa kerran ennen palautusta. Syötön voi pompun jälkeen antaa osua laseihin ja pelata sen jälkeen tai sen voi palauttaa taka- ja/tai sivulasin kautta. Syöttö, kuten kaikki muutkin pallot, tulee palauttaa vastustajan puolelle kenttään. Ei siis laseihin tai verkkoseiniin.

Syöttöjä on kaksi aivan kuten tenniksessä. Mikäli syöttö osuu verkkonauhaan ja on muutoin laillinen syöttö, saa syöttäjä uuden syötön. Yleisesti huudetaan ”ykkönen” tai ”kakkonen” mikäli syöttö oli edellä mainitun tavoin laillinen ja syötön saa uusia. Mikäli syöttö osuu nauhaan ja on laiton, syöttäjä syöttää kakkossyötön tai menettää pisteen mikäli kyseessä oli jo kakkossyöttö.

Pelaaminen

Pelissä joukkueen tulee pelata pallo aina vastustajan puolelle kenttään. Pallo saa pelin aikana maahan osumisen jälkeen osua verkkoseiniin tai laseihin, jonka jälkeen sen voi palauttaa vastustajalle. Pallo ei saa koskaan osua kahta kertaa kenttään samalla kenttäpuoliskolla. Pallon voi myös palauttaa vastustajalle käyttämällä laseja, mutta verkkoseinän kautta palloa ei voi palauttaa.

Verkkonauhaosumalla ei ole pelin aikana merkitystä, kunhan pallo osuu vastustajan puolelle kenttään. Pisteen pelissä saa aina se, jonka vastustajajoukkue ei onnistu palauttamaan palloa kenttään.

Pallon saa pelissä lyödä vastustajan kentän kautta yli sivu- tai takaseinästä, josta koituu piste lyöjäjoukkueelle. Pallo saa pelissä osua kenttäosuman jälkeen mihin tahansa kenttärakenteisiin ja peli jatkuu, poislukien valotolpat.

Pelialue

Ennen peliä on hyvä huomioida käytettävissä oleva pelialue. Joillakin kentillä ei ole mahdollista hakea palloa kentän ulkopuoliselta alueelta ja joillakin kentillä taas on. Joillakin kentillä on myös mahdollisuus hakea palloa vain toiselta puolelta ulkoalueelta. Mikäli palloa ei ole mahdollista hakea ulkopuolelta tasapuolisesti kaikille pelaajille, se on syytä huomioida ääneen pelin alkaessa. 

Pelialue ulottuu kentän ulkopuolelle kenttäaukosta 2x8m. 2m ulospäin kentästä ja 4m molemmilla joukkueilla kentän suuntaisesti. Pallo on mahdollista pelata takaisin kenttään vastustajan puolelle tuolta 2x8m alueelta. Pallon voi lyödä sivuseinän yli tai kenttäaukosta. Pallo ei saa osua maahan kentän ulkopuolella.

Peliverkko ja sen ylittäminen

Pelaaja tai maila ei saa missään tilanteessa osua verkkoon. Molemmista seuraa automaattisesti vastustajalle piste ja käynnissä oleva pallo keskeytetään. Vastustajan puolella pallon lyöminen on sallittua ainoastaan tilanteessa, jossa pallo on tulossa  omasta takalasista jo kimmonneena takaisinpäin. Verkon yli hyppääminen on sallittua vain samassa tilanteessa eli kun pallo on lasin kautta palaamassa takaisinpäin. Vastustajan puolelle kenttään saa hypännyt osua vasta, kun hyppääjä on lyönyt pallon vastustajan kentän kautta ulos kenttäalueelta. Pallon pitää siis olla ulkona kentältä ennen kuin ”hyppääjä” osuu maahan vastustajan puolella.

Lasiseinän ja kentän kulmiin kohdistuvat pallot

Mikäli syötössä pallo osuu verkkoseinän tai lasin reunaan, tulkitaan syöttö oikeaksi jos se ei kosketa verkkoseinää tai kimpoa takaisinpäin. Pallon kimmotessa vaakasuuntaisesti 90 asteen kulmassa katsotaan pallo oikein syötetyksi. Pelissä pallon osuessa kentän alakulmiin on pallo oikea, mikäli se pomppaa ylöspäin.

Padel pistelasku

Pistelasku on tennistyyppisesti 15, 30, 40, peli. Tasatilanteessa voi pelata perinteisellä ”edulla”: tilanteessa 40 – 40 tarvitsee kaksi peräkkäistä pistettä pelin voittoon. Tällöin 40 – 40 tilanteessa yhden pisteen voittaneella on niin kutsuttu ”etu”, kahdesta voittaa pelin. Tasatilanteen 40-40 voi myös pelata ns. golden pointilla eli äkkikuolemalla, jossa syötön vastaanottajapari päättää kumpaan ruutuun syöttäjä syötön pelaa. Peli päättyy kyseisen pisteen mukaan. 

Virallinen padel-ottelu pelataan mallilla paras kolmesta erästä. Yksi erä pelataan kuuteen peliin. 

Tie-Break

Erän ollessa 6-6 tilanteessa ratkaistaan erä pelaamalla tie-break. Tie-break eli ”taiska” pelataan 7 pisteeseen ja voittoon vaaditaan kahden pisteen ero. Taiska alkaa sen pelaajan syötöllä, jonka vuoro olisi seuraavaksi ollut. Hän syöttää yhden pisteen ykkösruudusta. Tämän jälkeen pelaa seuraavaksi syöttövuorossa ollut vastustaja ja hän aloittaa kakkosruudusta syöttäen kaksi pistettä. Syöttövuoroa vaihdetaan tästä eteenpäin kahden pisteen välein ja 1. syöttö pelataan kakkosruudusta. 

Kokonaisuutena: piste -> peli -> erä -> ottelu.

Pelikäyttäytyminen

Padel on ennen kaikkea herrasmieslaji. Syöttövuorossa oleva pelaaja lausuu pelin sen hetkisen pistetilanteen aina ennen syöttöä. Syöttöä vastaanottava joukkue tuomitsee syöttöpallon IN (sisällä) tai OUT (ulkona). Pallon oikeellisuudesta päättää kaikissa tilanteissa vastaanottava joukkue. 

Pelipari yhdessä päättää pelin alussa kumpaa peliruutua, oikeanpuoleista A-ruutua tai vasemmanpuoleista B-ruutua, kumpainenkin pelaaja joukkueessa pelaa. Peliruutua voi vaihtaa erän päätyttyä. Vaihdosta tulee ystävällisesti ilmoittaa vastustajajoukkueelle. 

Erien välissä vaihdetaan myös puolet joukkueiden välillä. Puolia voi vaihtaa useamminkin esimerkiksi riippuen mahdollisesta kuvakulmasta, mikäli ottelua televisioidaan tai lähetetään katsojille.

Pelitaktiikka

Padelissa oleellista on jatkuva kommunikointi peliparin kanssa. Pelin aikana pelikaverille voi huutaa katsomaan pallon pompun laillisuuden huudolla ”katso” jos toinen on aikomuksissa lyödä ja itse olettaa pallon olevan esimerkiksi pitkä. ”OUT” huuto tarkoittaa automaattisesti pisteen päättymistä eli mikäli huutaa OUT ja pallo onkin kentässä, palloa lyönyt joukkue saa pisteen. 

Padelissa tavoitellaan voimalyöntien sijaan tarkkoja lyöntejä ja pallon oikealla sijoittelulla menestyy voimapeliä paremmin. Parin kanssa kentällä kannattaa liikkua aina linjassa. Verkolle noustaan yhdessä aina kun mahdollista ja takaosaan peruutetaan tarvittaessa, jälleen yhdessä linjassa. Pelissä saa ja kannattaa käyttää puhetta! 

Tässä padelin säännöt tiivistettynä. Laajat säännöt löytyy kansainvälisen padel-liiton sivuilta osoitteesta www.padelfip.com.

TILAA UUTISKIRJE

Jätä yhteystietosi alle